maanantai 7. maaliskuuta 2011

Tukholman ostokset

Minulla ei tällä kertaa varsinaisesti ollut toiveita liikkeistä, joissa halusin käydä tai muutenkaan mitään suuria unelmia löytää jotakin tiettyä. Kiertelimme liikkeitä lähinnä mielenkiinnosta ja tietysti toiveena löytää jotakin kivaa :) No, ei ollut vaikeaa ei. Satuimme astumaan pieneen kenkäkauppaan, jossa olikin kaikki kengät vähintään -70% alennuksessa! Ketä naista ei sellainen tarjous kiinnostaisi?!? Bongasin hyvin nopeasti silmääni miellyttäneet yksilöt, mutta harmikseni ne puristivat ikävästi toisesta jalasta ja enempää kokoja ei ollut.

Hetken harmiteltuani aloin katselemaan vielä muitakin ja silmääni osuivat alla näkyvät mustat nahkasaappaat. Nämä ovat tosin aivan eri tyyliset kuin mitä ensin katselin, mutta ah miten mukavat jalassa ja koko täydellinen! Kivan simppelit ja siistit! Saappaat olivat hyvin tervetulleet, sillä olen niiden suhteen yllättävän valikoiva, enkä ole onnistunut koko talvena löytämään mitään minulle sopivia.


Toinen ihastukseni oli NK:lta löytämäni Missonin pyyhkeet. Näistä tunnen ehkä hivenen syyllisyyttä. Olen kovasti ollut tiukkana itseni kanssa enkä ole antanut itselleni lupaa ostaa vielä mitään uusia kotijuttuja, mutta nyt oli heikko hetki. Oli pakko saada edes jotain pientä! Nämä siis uuteen asuntoon kasvopyyhkeiksi tulossa.


Yllätyksenä oli kaksi alla olevaa hametta. Nämä pääsivät kassalle mukaan Mangosta. Sanoin vielä heti liikkeeseen astuttuamme, etten kovin pidä kyseisestä liikkeestä kun en melkein ikinä löydä mitään ostettavaa :) No pitikin mennä sanomaan!


Molemmat hameet ylettyvät vähän polvien yläpuolelle. Huh, 3 hametta viikossa eikä vielä ole edes hamekeli!


Tax freessä tylsistellessäni piti vähän tuhlata aikaa ja rahaa. Mukaan lähti Chanelin huulikiilto, sävynä nro. 148,  sekä Make Up Storen luomiväri sävynä Muffin.


Mitäs tykkäätte?

17 kommenttia:

  1. kengät näyttää tosi kivoilta;) nahkasaappaat on aina hyvä sijoitus vaikkakin tuli alennuksen kanssa ostettua! :) hameet näyttää myös tosi kivoilta! aina voi ajatella että säästää rahaa ostamalla jo nyt kesävaatteita, jolloin kesällä jää enemmän rahaa muuhun ;)

    VastaaPoista
  2. Ihanat saappaat! :) Miks mä en oo vieläkään löytänyt niitä täydellisiä yksilöitä..

    VastaaPoista
  3. Kivoja hameita :) Tulispa jo kelit niille..

    VastaaPoista
  4. Tämä ei nyt koske aihetta, mutta missä hotellissa asuitte Nykin reissullanne?

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: hahaa, kiitos kivasta kommentista :) tuo oli kyllä piristävää että minähän melkein säästin etukäteen rahaa ostamalla nuo hameet ;)

    Nanna: kiitos :) kyllä niissä oli tosi kova etsiminen.

    Elbu: kiitti, sanos muuta! lämpimiä kelejä odotellessa..

    Anonyymi: :)

    Anonyymi: ääk, olemme olleet vuoden sisällä 3 x Nykissä ja öh en kyllä hotellien nimiä muista mutta alueet oli Brooklyn ja Little Italy. Kesällä ollessamme vuokrasimme asunnon Upper east sidelta.

    VastaaPoista
  6. Hei! Oikein mahtavia ostoksia olet tehnyt! :) Millä laivalla menitte Tukholmaan?

    VastaaPoista
  7. Minna: kiitos :) lensin koneella, koska halusin säästää aikaa itse paikallaoloon enemmän.

    VastaaPoista
  8. Haha.. =D Lisää hameita!
    Tuo valkoinen on mun suosikki. Ei se kevät voi olla niin kaukana, kun ennusteetkin näyttää vain plussakelejä. ;)

    VastaaPoista
  9. RagDoll: :) niiiin odotan että pääsen käyttämään noita! Mä luin lehdestä just että lisää lunta tulossa? :/

    VastaaPoista
  10. Nuo saappaat on aivan ihanat! Samoin molemmat hameet. Eksyin blogiisi nyt vasta ekaa kertaa, vaikuttaa lupaavalta :)

    VastaaPoista
  11. ihanat saappaat! :) käytän itsekin mus muffin sävyä, harmi vaan kun kotikaupungissani ei myydä mus meikkejä, joutuu hamstraamaan aina muualta :)

    VastaaPoista
  12. Muuten kivoja ostoksia, pyyhkeitä saatoin vain vilkaista. Ilmeisesti et itse kärsi migreenistä.

    VastaaPoista
  13. Nuo pyyhkeet, huomaan vihertyväni;)! Kiva että Tukholmasta löytyi ostettavaa!

    VastaaPoista
  14. Malla: kiitos :) toivottavasti viihdyt!hehe

    Aune: harmi tosiaan :/ mutta onneksi ne ei ihan heti kulu loppuun ;) kiitos, saappaat on ollu todella rahansa arvoiset!

    Anonyymi: kiitos! auts :/ en kyllä kärsi onneksi itse migreenistä. Poikaystäväni kärsii kylläkin, muttei hänelle pyyhkeistä "oireita" tullut.

    Ninnis: hehe, oot eka joka tykkäs ;) löytyihän sieltä! harmi ettei nähty :/

    VastaaPoista
  15. Kuviopelko ei asu tässä tytössä! Hihih, piristävät varmasti mukavasti kylppäriä nuo Missonin kaunokaiset. Missonin koristetyynynpäällistä olen salaa haaveillut, ehkä sitten joskus kun tämä opiskeija siirtyy työelämän puolelle, hihihi. Ehkä tapaamme ensi kerralla kun saaavut RUotsin puolelle, toivottavasti oli ihanaa Linnun kanssa!

    <3Ninnis

    VastaaPoista
  16. Ninnis: haha :) mä itseasiassa innostuin niin et tilasin Lintun ostamaan jo toisen värisetkin :P Kuolasin myös niitä tyynynpäällisiä, mutta kun en vielä tarkkaan tiedä sävyä minkä haluan niin odotan ensin asunnon valmistumista ennenkuin ne hankin.

    VastaaPoista