torstai 29. joulukuuta 2011

So excited!

En ole tainnut aiemmin mainita, että minulla alkaa tammikuussa 2012 koulu! :) Melkein 3 vuoden työssäolon jälkeen päätin vihdoin jatkaa koulunkäyntiä. Olen aina pohtinut, että haluan opiskella amk-tutkintoni jälkeen vielä lisää mutta halusin myös antaa itselleni hieman aikaa päästä työelämän makuun sekä miettiä rauhassa mihin opiskeluillani tähtään.
Syksyllä löysin vihdoin itseäni kiinnostavan linjan ja laitoin hakupaperit postiin. Siinä sitten jännättiin viikko jos toinenkin kuin lukion jälkeen konsanaan mitenhän tässä käy ;) Oli muuten oikeasti jännittävää avata postiluukusta tipahtanutta vastauskuorta oppilaitoksesta jonne paperit laitoin ja kyllä loppupäivän hymyilytti kun papereissa heti ensimmäisenä näin tekstin "tervetuloa".


Menen jatkamaan ns. samaa alaa ja samaa tutkintoa mikä minulla on jo pohjalla, mutta tällä kertaa tavoitteena on maisterin paperit. Opiskelut on tarkoitus suorittaa työn ohessa, joten helppoa se ei tule olemaan. Aloitan ensin suorittamalla 1 vuoden opinnot ja katson sitten mistä jatkan vielä loput n. 1,5 vuotta. On piristävää päästä vähän uusiin maisemiin työn lisäksi ja taas oppia uutta! :)

kuva: We heart it

11 kommenttia:

  1. Voi vitsi, hieno juttu, onnittelut kouluun pääsystä! Opiskelu töiden ohella on kyllä rankkaa, mutta ihan toteutettavissa ja tutkinto varmasti myös palkitsee muutaman vuoden päästä. :)

    VastaaPoista
  2. Suuret Onnittelut ja tsemppiä opiskeluun! Itselläni noin vuosi siitä kun valmistuin myös tradenomiksi! ja nyt vuosi vierähtänyt töissä. Olen myös alkanut miettiä maisterin tutkintoa. Vaadittiinko tuonne kouluun GMAT-kokeen suorittamista/ oliko vaikea pääsykoe yms?
    -Lisbeth

    VastaaPoista
  3. Kersti: kiitos paljon :) vaikka muistan millaista se joskus 3 vuotta sitten oli kun teki lopputyötä ja kävi samalla töissä niin on se silti sen arvoista puristaa vielä pari lisävuotta :D

    Lisbeth: kiitos :) tsemppiä varmasti tulen vielä tarvisemaan ja useasti! Miten olet viihtynyt töissä koulunkäynnin jälkeen? Ei vaadittu GMAT koetta ja hain ihan vaan papereilla sisään.

    VastaaPoista
  4. Tsemppii kouluun! Mä lupaan olla sun tukihenkilönä :)

    VastaaPoista
  5. Onneksi olkoon paljon ! Toivottavasti myös viihdyt koulussa:)

    Löysin blogisi vasta äsken ja tämä on tosi kiva, taidan jäädä ihan lukemaan:)

    VastaaPoista
  6. FaerieS: kiitos <3

    Lotta: kiitos :) toivottavasti viihdyt blogini parissa ;)

    VastaaPoista
  7. Oikein paljon onnea opiskelupaikasta!
    En tiedä, kuinka paljon haluat kertoa, mutta pääsitkö siis ihan Helsinkiin opiskelemaan vai minne(jos siis haluat kertoa)?
    Entä, haluatko kertoa, että missä pääaineessa/linjalla aloitat?

    Anteeksi tosiaan uteluni, ei näihin ole pakko vastata, jos et halua tarkemmin kertoa. Onnellista uutta vuotta! :)

    K

    VastaaPoista
  8. Oi, onneksi olkoon! Hieno juttu! Koulu töiden ohessa ei varmasti ole se helpoin nakki, mutta ei mikään tunnu miltään jos ei tarvitse tehdä töitä haaveidensa eteen :))

    Paljon tsemppiä!!

    VastaaPoista
  9. K: kiitos paljon! Opiskelen pääkaupunkiseudulla :)

    Sofié: kiitos :) totta puhut :) kiitos kannustuksesta :))

    VastaaPoista
  10. Mihin maisteriohjelmaan muka pääsee AMK-papereilla suoraan? Ei ainakaan kauppakorkeaan :/

    VastaaPoista
  11. Anonyymi: minulla on tosiaan virhe kirjoituksessa, pitäisi olla "maisteritason" paperit. Eli ei ole kauppakorkea. Tosin amk papereilla voit hyvin hakea erääseen kansainväliseen kouluun jossa tavoitteena on maisterin tutkinto, koulu vaan on maksullinen!

    VastaaPoista