sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Maaliskuun haaste

Huomenna alkaa mun maaliskuun haaste. Nimittäin ostosrajoitus! Ihan turhaan laitan itselleni lakon pystyyn kun en näe siihen järkevää syytä ja se olisi muutenkin turhan hankalaa :) Minulla on kuitenkin shoppailu melkein ryöstäytynyt käsistä näin lähiaikoina, joten ajattelin laittaa siihen järkevän rajan niin että osaisin taas arvostaa shoppailua ja säästäisin myös hiukan rahaa vaikkapa kesälomaa silmällä pitäen!

Rajana minulla on maaliskuussa 200€, johon sisältyy vaatteet ja kaikki itselleni ostamat jutut. Tähän en siis laske ulkona syömistä tai leffassa käyntiä tai harrastuksia. Ruokaostoksiin ei rajaa voi laittaa ja äidilläni on maaliskuussa synttärit, joten en voi rajoittaa tuhlaustani äipän 60-vuotis lahjaan.

Aion merkata kaikki ostokseni ylös pennilleen, niin että osaan seurata ettei varmasti mene tuon rajoitetun summan yli. Koitan muistaa kertoa täällä vaikkapa kuun puolessavälissä, että missä mennään tuhlauksen suhteen. Haastakoon kukin itsensä ken uskaltaa ;)

lauantai 27. helmikuuta 2010

Fitting room

Kävin lauantaipäivän ratoksi seikkailemassa Jumbossa. Juutuin Zaran sovituskoppiin kokeilemaan vaikka ja mitä. En tajua häviskö kuvat mihin vai unohdinko ottaa kaikista kuvia, mutta tämän enempää ei asukuvia kamerassani ollutkaan vaikka musta tuntu että ähisin siellä pukukopissa iät ja ajat. Pyysin myyjääkin etsimään kaikista mulle oikeita kokoja, mutta en sitten edes ostanutkaan mitään :) Huoh, on se rankkaa käydä kaupoissa sovittelemassa vaatteita kun poikaystävä on töissä ;) On meinaan niiiiin tylsää...


Päivän asu:
neule- Zara
paita- H&M
vyö- Vero Moda/Stockmann
farkut- kaverin vanhat
nahkasaappaat- Hong Kongista


Kokeilin sitten sortsejankin. Nää oli hauskat :) Tuntu todella oudolta olla noin vähäpukeisena kopissa!

edit: poikaystävä kun näki tän kuvan niin totes että onneks et noita vaippahousuja ostanu!höh...

Naisten 10


Juoksin viime vuonna ensimmäistä kertaa naisten kympin. Silloinen työnantajamme kustansi tämän ja on tarjonnut sitä mahdollisuutta kaikille työpaikan naisille joka vuosi. Vaihdoin kuitenkin kesällä työpaikkaa, mutta tässä uudessa paikassa ei ole ollut naisten kymppi perinnettä. Noh, tein parille työkaverille ehdotuksen, että mitäs jos oiskin ja nyt kaikki halukkaat ovat jo ilmoittautuneet ja jokaiselle on nimikkopaita laitettu tilaukseen :D Aina siis kannattaa kysyä ;)

En valmistautunut tapahtumaan viime vuonna oikeastaan mitenkään, mutta juoksinpa silti kiitettävästi 10km ekaa kertaa elämässäni. Minulla ei siis ole muuta tavoitetta kuin jaksaa juosta tuo koko matka putkeen. Silloinen työkaverini harjoitteli juoksemalla joka toinen päivä n.7km pituisia lenkkejä. Juoksimme naisten kympin yhdessä ja sain himmailla loppumatkasta, jotta hän jaksaisi pysyä mukana. Hän sanoikin, että taitaa sieltä jumpistakin tulla kova aerobinen kunto kun en kerta juokse lenkkejä, mutta jaksan silti juosta tuollaisen matkan ongelmitta. Saa siis nähdä ehdinkö valmistautumaan mitenkään tänäkään vuonna :)

Kukaan teistä osallistumassa tänä vuonna kyseiseen tapahtumaan??

torstai 25. helmikuuta 2010

N + R

Aasiasta on kannattavaa ostaa urheilukamaa sillä suurin osahan on made in China/ made in Vietnam. Se onko kannattavaa lähteä hakemaan kamaa sieltä niin ei tietenkään ole, mutta jos nyt sattuuu olemaan siellä :D Hong Kongissa on urheilukauppoja pilvin pimein ja kaikki on täynnä mitä ihanimpia urheilukenkiä ja vaatteita. Tänne Suomeen kun tulee parit uudet Niket niin eiköhän jokaisella ole samanlaiset salilla. Honkissa kun taas on 50 eriväristä Nike kenkää salikengiksi niin siellä on todellakin valinnanvaraa!

Ostin allaolevat juoksukengät. Tästä ei todellakaan pidä ymmärtää, että olisin reipas juoksija mutta kyllä mä välillä juoksemassakin käyn. Viime keväänä ja kesällä kävin kuitenkin pari kertaa viikossa ja koirakin tykkää! Mun tämänhetkiset juoksukengät on aiheuttaneet vaivaa kun ovat vissiin juoksukengiksi liian pienet, joten ostin tällä kertaa kokoa isommat.



Nämä Reebokit ostin taas kävelykengiksi. Toki näitä voi käyttää salillakin, mutta mulla on jo parit hyvät salikengät ;) Näissä on uusi easytone tekniikka, josta voitte lukea lisää täältä. Voin muuten suositella, pysyin just ja just itse pystyssä näillä, hahhaaa.


torstai 18. helmikuuta 2010

Miu Miu

Honkin reissuun lähtiessä olin päättänyt sallia itselleni yhden ostoksen. No hommahan vähän levisi käsiin, mutta tämä yksi suunniteltu ostos tuli ainakin tehtyä ;) En ollut päättänyt tarkkaa mallia tai merkkiä, mutta tiesin että haluan uudet arskat kevääksi/kesäksi! Kriteerinä: mustat, isot, kevyet!  Hong Kongissa on optikkoliikkeitä joka nurkalla, joten siellä ei ole vaikea törmätä hyvännäköisiin laseihin :D


Hirmu monet hyvännäköiset aurinkolasit on mulle isoja. Ne tulee niinsanotusti naaman yli ja optikotki aina nauraa että onpa pieni naama :/  Toisena ongelmana olen huomannut aurinkolaseja käytettäessä, että joissakin ns. hikoo naama. Lasit on siis niin kiinni naamassa, että siellä ei ilma kunnolla kierrä ja lasit on muutenkin raskaat eikä niitä jaksa kauaa kasvoilla pitää. Nää mun uutukaiset on kaikinpuolin täydelliset! Kuva ei ehkä ole imarteleva, mutta nää on just mitä mä hain, mustat, isot ja kevyet! Näin kevyitä en oo koskaan ennen edes kokeillut missään :D Tuntuvat käsissä siis aivan leluilta.

Kevättä odotellessa

Untitled

Leikin ekaa kertaa Polyvorella ja sain tälläista aikaan. Tämä olisi kivan rento kaupunkityyli kevääksi.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

PS3

Ihanaakin ihanampi poikaystäväni täyttää perjantaina vuosia ja ajattelin ostaa hänelle seuraavan lahjan:


Nyt mietinkin itse, että miten minä hyödyn pelistä. En tiedä yhtään kivaa ps3 peliä tytöille. Meillä ei ole ikinä perheessä ollut mitään tuollaisia pelejä kun taas kavereilla oli ala-asteella Nintendot yms. En siis osaa pelata mitään tuollaisia :D Itse haluaisin ennemmin Wii:n koska sillä on paljon hauskempia pelejä tytöille. Tuleekohan musta taas pieni lapsi kun saadaan tuo pleikka kotiin? Kun en kerta ole lapsena saanut pelata ;)