torstai 21. tammikuuta 2010

Get Ripped!

Kuten kaikki ovatkin jo ehtineet blogeissaan mainita on tämän hetken yksi puhutuimmista aiheista KESÄKUNTO! Se ei sinänsä ole yllättävää sillä ainahan se iskee yhtäaikaa kaikille ja juurikin joulun jälkeen :) Täytyy myöntää, että itsellänikin on jäänyt salilla käyminen vähemmälle verrattuna mitä puoli vuotta sitten rytmini oli. Tämä johtuu mm. uudesta työaikarytmistä, salin vaihtamisesta (uusi sali vieroksuttaa) ja ennenkaikkea laiskuudesta! Liian usein treenaaminen on jäänyt 1-2 kertaan/viikko.



Nyt on siis hyvä aika pistää treenitahtiin vähän puhtia kevään kunniaksi ja kaivaa samalla rakastamani treenivideot esille. Jari Loven DVD:t ovat oiva tapa tehdä kunnon hikinen treeni kotona jos ei jostain syystä salille pysty lähtemään. Treenin tekeminen kotona myös säästää hyvin aikaa! Tarvitset vain omat painot. DVD:t tilaan Amazonista.

Itse sain potkun treenaamiseen viime viikon ratsastustapaturman jälkeen. Lääkäri määräsi minut nyt kuntouttamaan loukkaantunutta olkapäätäni ja olenkin tällä viikolla käynyt reippaasti salilla. Mikä ihana fiilis tulee hyvin tehdystä treenistä! Tarvitsen myös pikaisesti jotain piristävän värisiä treenivaatteita kevään kunniaksi.

7 kommenttia:

  1. Hih, mulla menee just toisinpäin. Ensin ostin ne salivaatteet ja nyt haaveilen siitä salikortista! :)

    VastaaPoista
  2. On niin kova morkkis siitä, että on flunssa, eikä voi mennä salille! Kerrankin kun jaksoin taas innostua asiasta, niin piti tulla kipeäksi! =D

    Niin, se siskon haaste. Kyseessä on eräät kuvaukset, joihin oli tarkoitus mennä meikkaamaan kuvattavia maaliskuun puolella. Noh, sieltä puuttui yksi kuvattava, ja sisko pyysi minua kuvattavaksi.(?) x) Eli kesäkunnossa pitäisi olla jo maaliskuussa.. Muut ovat treenanneet joko vuosia tai vähintään vuoden. Taisi tulla liian suuri pala haukattua.

    VastaaPoista
  3. Ratsastus on ihanaa, mutta valitettavasti voi olla myös vaarallista:/

    VastaaPoista
  4. Heips! Tulin ensivierailulle:)
    Monelle uusi vuosi tuo uuden kujeet. Se on tylsä jos treenit jää just siihen 1-2 kertaa viikossa. Silloin tuntuu kuin ei olisi tehnyt mitään.
    Kuitenkaan ei saa vetää itseän piippuun, silloin into saattaa lopahtaa nopeasti. Minulle sopiva määrä on 4-5 kertaa viikossa.

    VastaaPoista
  5. Ekaa kertaa eksyin blogiisi, tosi kivalta vaikuttaa!!:)
    Jään seurailemaan:)

    VastaaPoista
  6. Hei ihanaa, löysin vasta nyt sun uuden blogin. Purple Lifea luin säännöllisesti, joten tosi kiva juttu että pidät taas blogia!

    VastaaPoista
  7. Nanna: no mutta onhan sekin jo hyvä alku! ;)

    RagDoll: tiedän tuon tunteen...tuntuu et aina kun ehtii saada puhtia niin sit tuleekin alamäki vastaan :/ Kyllä mä luotan että sä pystyt siihen treeniin! Keräät vaan lisää massaa niin saat lihasta äkkii :)

    Pipari: juuh..vähän harmitti ja säikäytti tuo putoaminen...mut hepat on silti niin ihania ettei siitä pääse yli eikä ympäri! :)

    Kaitaliina: Mulle on kans tuo 4-5 kertaa hyvä määrä ja koitan taas päästä samaan vauhtiin :D kiva kun vierailit ;)

    Mongusti: hih, kiva :)

    Leena_L: muistan nimimerkkisi :) kiva että seuraat taas!

    VastaaPoista