Rakastan Suomessa ihan vain vapaapäiviä, sillä olemme miehen kanssa molemmat tehneet jo vuosia töitä, joissa ei juuri viikonloppuja tunneta. Usein myös välttelen viikonloppuna kaupunkiin tai ostoskeskukseen menemistä. Täällä lomalla ollessa olen kuitenkin tykästynyt juurikin viikonloppuihin! On mukavaa kierrellä paikoissa katsellen ympärilleen ja nähdä muidenkin viettävän rentouttavaa viikonloppua perheidensä kanssa. Viikolla tuntuu olevan sen verran hiljaisempaa.
Meillä oli ystäväni kanssa treffit sovittuna Newport Beachilla sijaitsevalla Fashion Islandilla, joka on niinsanotusti ulkona sijaitseva ostari. Tällä kertaa lounastamisen lisäksi suunnitelmissa oli myös shoppailu. Jotain ihan pientä tarttui itsellenikin mukaan. Ei varmaan vaikea arvata allaolevasta kuvasta millaisista ostoksista on kyse ;)