perjantai 5. huhtikuuta 2013

Hullut päivät

Vaikka tänä vuonna toivoin ettei Hullujen päivien kuvastosta löytyisi mitään ostettavaa täytyy myöntää, että olen todella tyytyväinen löytäessäni tämän syöttötuolin. Vielä tyytyväisempi olen jos se saadaan ensi viikolla napattua :) Ollaanhan me ajoissa liikenteessä kun vauvakin on vielä mahassa. Ajattelen silti ostoksen olevan järkevä sillä nyt siitä saa suhteellisen hyvän alennuksen ja jokatapauksessa tämä tuoli olisi vauvan kasvaessa ollut ostoslistallamme.
Kaikenlisäksi ajattelin itse jäädä mahani kanssa kotiin jäännäämään tuleeko mies tuolin kanssa kotiin vai ei. Itse kun en osaisi vain kävellä läpi hakemaan yhtä tuotetta silmäilemättä mitään muuta, joten tämä on myös turvallisempi vaihtoehto lompakolle.





18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. tehän tarvitsette kohta toisen ;) ?

      Poista
  2. Ihania fiiliskuvia! Onhan tuo tripptrapp tosiaan klassikko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuolissa on tosiaan se hyvä puoli ettei sillä ainakaan pilaa muuta sisustusta ;) on vaan yksinkertaisen kaunis!

      Poista
  3. Voin suositella Tripp trappia kolmen lapsen kokemuksella. Kahdella ekalla oli puunväriset ja nuorimmaiselle hankittiin valkoinen, joka on kyllä kaunis, mutta melko armoton kolhuille, hampaanjäljille ym... Jälleenmyyntiarvokin näillä on kohdillaan, siksi raaskin välillä vaihtaa väriä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva kuulla :) ensi viikolla jännitän saadaanko tuo kotiin.

      Poista
  4. Meillä on tuo samainen ruskeana oottamassa neidin ruokahetkiä - että mä ootan sitä, että se kohta jo istuu siinä ihan itse. <3 Oon kuullut tuosta vaan kehuja. Me hankittiin oma käytettynä ja se on sitä vanhaa mallia, jossa se turvakaari on vielä puuta, kun noissa uusissa se on muovia. Oon vähän kuullut, että noissakin on laatu heikentynyt, kun tuotteesta on tullut suositumpi, niin kuin nykyään kaikesta muustakin. :( Kandee ehkä kurkata myös käytettyä huutiksesta tms. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo samoin, kaikkilla "lapsellisilla"(voiko noin sanoa?:)) ystävilläni on tripp trappit kotona ja olenkin päässyt niitä koekäyttämään. harmi tuo laadun heikentyminen jos niin on kerta käynyt :(

      Poista
  5. Meillä A:lla on tuo Tripp Trapp valkoisena. Ollaan todella tyytyväisiä. Käy vaikka kouluikäisellekin. Mainio kerrassaan. Valkoisena (puti puhtaana) tosin se ei kauaa meillä ole kestä per ruokailukerta, mutta rätillähän nuo ruokatahrat näppärästi hoituu. Hyvä ja suht. edullinen sijoitus.

    Haaveiltiin kyllä kauan Artekin 616 syöttötuolista (Ben af Schulténin suunnittelema).

    Suosittelen Tripp Trappia sen monikäyttöisyydenkin vuoksi! Terkuin, Heidi

    P.s. Kauankos vielä h-hetkeen ja koska paljastat meille mulberryn paperikassista löytyvän aarteen? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meillä kun koko asunto on suhteellisen valkoinen, joten rätin kanssa mennään päivät pitkät muutenkin koirankin perässä :) Kyllä mä luulen, että tuo tuoli itsensä maksaa takaisin ;)
      Hei hyvä kun muistutit, teen mulberryn kassista postauksen pian! H-hetkeen on enää vähän päälle 3 vkoa, ääk!

      Poista
  6. Meillä Tripp valkoisena ja söpö pinkki pehmuste <3 On kyllä ollut ihan mahtava lahja ja toiminut kuin unelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko teidän neiti istuu siinä? :) voi että! kiva kuulla että ei olisi turha ostos.

      Poista
  7. Itse ostin oman tripp trappimme kodin1:sen sisustuspäiviltä hetki sitten ja hyödynsin sinne tulleen -40%-alekupongin.. hintaa tuolille jäi vain hieman yli 100e.. näitä alekuponkeja kyseiseen kauppaan tulee ainakin kahdesti vuodessa plussakorttilaisille.. :) vinkkinä vaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau! en ole tajunnut että niidä kodin1:ssäkin myydään :) Meillä kun ei ole plussakorttia niin ei tule tuollaisia kuponkejakaan :( Kiitos kuitenkin vinkistä! pitänee hankkia kortti!

      Poista
  8. Mulla on sama suunnitelma, tosin nettikaupasta ajattelin yrittää tuolin saada, kun paikan päälle en pääse. Katsotaan kuinka käy :) Sopivasti on Hulluilla päivillä juuri valkoisena, jonka muutenkin ostaisimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti hyvin! Meilläkin toiveena valkoinen :)

      Poista
  9. Meillä on ollut kotona tuollaiset kun olimme siskoni kanssa vielä pieniä eli ainaskin 15v sitten. Taisivat olla vielä ihan ensimmäisen kirjoituspöydän tuoleina kun kouluun mentiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hassua :) Tuoli on siis todella käytännöllinen!

      Poista